Kesämekot ja shortsit on viikattu pois ensi kesää varten, lippikset laitettu ylähyllylle, aurinkorasvat tungettu kaapin perukoille. Kesä on ohi ja talvi tekee tulojaan. Mutta onhan tässä välissä ollut jo syksy, miten ihmeessä se talvi sitten aina voikin yllättää?
Tämä käy siis joka vuosi, ihan jokainen vuosi! Miten ihmeessä meidät Suomalaiset yllättää TALVI??? Niin talvirenkaiden kanssa, yleisten kulkuvälineiden myöhästymiset yleistyy, lämpimät vaatteet pitää vetää päälle, pimeys (sitä vaan on koko ajan), liian pienet talvivaatteet muksuilla ja kaikki, aina se muka yllättää…
Ja niin yllätti tänäkin vuonna, ei toki noiden muiden yllämainittujen osalta, mutta jälleen kerran IHON kanssa.. Voi (paljon ärräpäitä) sentään, miten mä joka syksy voinkin olla näin piittaamaton itseäni ja omaa ihonhoitoani kohtaan. Jokaikinen vuosi tää tulee niin nopsaa, jokainen vuosi mä päästän ihoni tähän kuntoon, koska talvi vaan yllätti jälleen kerran.
Viikonloppuna kun olimme mieheni kanssa viettämässä treffi-iltaa Seinäjoella se iski. Olimme pitkästä aikaa päässeet viettämään treffi-iltaa ihan kahden ja näitä tapahtuu siis ehkä kerran viiteen vuoteen. Niin eiköhän meikäläisen kintut huuda hoosiannaa.
Mä oon elänyt varmaan siinä uskossa, että edelleen on kesä ja pärjään kevyemmällä rasvauksella. En tiedä, mikä ihme siinä on, että osaan kyllä rasvata lapsia ja isännällekin huomauttelen, jotta rasvaappas nyt ihoasi. Mutta itseäni, en sitten muista rasvata varpaista viimeiseen hiussuortuvaan asti.
Juuri kun olimme lähdössä ravintolaan hotellilta, vaihdoin vaatteet hieman siistimpiin ja oli vähän sellainen olo, että kintut kaipaisivat rasvaa.. Kaivoin mun pumppupulloni laukusta ja laitoin rasvaa, AAAAAAAPUA!!! Mun jalat on ihan tulessa, siis kirjamellisesti ne lehahti kirkkaanpunaiseksi, poltti, sattui, kirveli, oli täyttä tuskaa polvesta alaspäin. Ne oli liian kuivat ja mun rasvani liian kevyttä! Se oli aivan tuskaa, laitoin ensin vaan lisää ja lisää ja lisää jotenkin ajatellen, että kyllä se tästä kunhan iho vaan imee ensin rasvan ja kirosin miksen ottanut paksumpaa rasvaa mukaani. Kirjaimellisesti vihasin itseäni ja soimasin alimpaan maanrakoon.
Kunnes mieheni sanoi, että mitä rasvaa oikein tarvitsisin.. Hyvä jotten itkua vääntäen huutanut että ceradermiä tahtoisin, mutta en ottanut yhtään kotoota mukaan ja ei tässä nyt apteekkiinkaan kerkiä. Mies hymyili ja kaivoi omaa laukkuaan, kysyen, että saisiko olla yksi oranssi tuubillinen rasvaa. Mies oli ottanut mukaan Ceradermin, koska on tottunut käyttämään sitä huulirasvana ja ihmetellyt miksen sitä pakannut.
Voi kuinka olinkin onnellinen tuosta tuubista. Äkkiä huuhtelin edelliset rasvat pois ja tungin kinttuni täyteen ceradermiä, ei kirvellyt, ei kutissut, jalkojen polttelu loppui ja maailmassa oli jälleen rauha!
Hieman toki oli kurjaa kiskaista housut jalkaan kun tuo rasvatatina on melkoisen tönkköä, mutta se ei kyllä kiinnostanut enää tuon taivaallista kun suurin tuska oli ohi ja kerkeshän siinä jo kova nälkäkin tulemaan.
Saimme vietettyä mukavan miniloman miehen kanssa, shoppailtua hieman joululahjoja, käytiin syömässä, hieman myös juomassa ja kuuntelemassa livemusiikkia.
Nyt olenkin sitten hoidellut jalkojani, jotka muistuttavat jonkun sortin käärmeen suomuja, kun on päässeet niin kuiviksi. Näin jälkiviisaana olen myös alkanut rasvaamaan koko kroppaa talvirasvoilla, jalkapohjista päänahkaa myöden.
Mutta jälleen kerran talvi pääsi yllättämään mut, niin kuin joka vuosi ja lähestulkoon aina myös samaan tyyliin jalkojen ihon kautta. Nyt on talvirasvat tosiaan otettu käyttöön, pitkät kalsarit etsitty kaapista ja talven sotatantereelle varustauduttu kaikin keinoin. Nyt saa talvi oikeasti tulla!
Hyvää alkanutta ihoviikkoa kaikille ja muistakaa rasvailla!
Terkuin Janina