fbpx

Ihosairaudet

Ihosairaudet käsittävät laajan kirjon erilaisia sairauksia, joita tunnetaan nykyään yli kolmetuhatta. Useimmat niistä ovat lieviä ja ohimeneviä, mutta joskus tilanne kehittyy arkea vaikeuttavaksi ja jatkuvaa hoitoa vaativaksi krooniseksi sairaudeksi.

Ihosairauksia hoidetaan aina oireen mukaan ihovoiteilla ja joskus myös lääkkeillä. Atooppinen iho on hyvin tavallinen ihotauti myös meillä Suomessa. Atooppinen iho on yleensä kuiva ja vaatii säännöllistä rasvausta etenkin talvisin.

Iho vaatii hoitoa läpi elämän, koska ihon kunto sekä rakenne muuttuu koko eliniän ajan. Esimerkiksi vauvan iho on hyvin herkkä ulkoisille tekijöille. Ihon kestävyys kasvaa iän myötä, mutta vanhentuessa se ohenee ja haurastuu. Tällöin sitä täytyy hoitaa lähes samoin kuin vauvan ihoa. Iho kaipaa hellää hoitoa ja rasvausta, vaikka sen kimmoisuus on katoaakin ajan edetessä.

Yleensä ihosairauksista kärsivien oireet helpottavat lapsuuden jälkeen, mutta oireet voivat palata myöhemmin takaisin. Varhaisaikuisuuteen asti jatkuneet oireet enteilevät oireilua myös aikuisena. Tästä huolimatta jokainen on yksilö ja ennustaminen on mahdotonta. Oireita on onneksi  mahdollista helpottaa oikealla hoidolla.

Alle olemme keränneet joitakin vertaistuen piirissä ilmeneviä asioita ja huomioita. Tutustu myös Käypä hoito-suosituksiin, osoitteessa www.kaypahoito.fi .


Miten tunnistaa onko kyse ihosairaudesta ja mikä ihosairaus on kyseessä?

Usein iho-ongelmat alkavat yllättäen ja niihin saa avun melko helposti kysymällä apua farmaseutilta tai tutkimalla netin ihmeellistä maailmaa. Kuitenkaan ihosyöpää ei itselleen kannata heti diagnosoida, se on kuitenkin hyvin harvinainen ja harvoin iskee yllättäen. Mikäli ihon kunto mietityttää, kannattaa hakeutua lääkäriin. Monet ihottumat voidaan hoitaa kotikonstein ilman vahvoja ilman lääkevoiteita ja noudattamalla hyvää hygieniaa.

Kaikkiin ihosairauksiin ei välttämättä saa vastausta, ihottumia tulee ja menee. Niiden hoito on kuitenkin aina oireenmukaista. Ihon ongelmia ei kuitenkaan kannata jäädä ihmettelemään pidemmäksi aikaa, etteivät ne kroonistuisi. Ihosairauksien huolellinen hoitaminen parantaa niiden ennustetta.

Hakeudu lääkäriin mikäli iho-ongelmat jatkuvat tai ovat vaikeita. Ongelman hoitaminen julkisen terveydenhuollon kautta vie usein aikaa ja lähete ihosairauksiin perehtyneelle lääkärille on vaikea saada muuten kuin erityisen vaativissa tilanteissa. Yksityisen terveydenhuollon tarjoama nopea hoito vähentää iho-ongelman kroonistumisen riskiä. Toki myös yleislääkäri pystyy auttamaan monen ihosairauden kanssa, mutta asiantuntijalääkäri on usein paras vaihtoehto.

Monet ovat saanet apua iho-oireisiin myös ruokavaliosta. Ongelman aiheuttaja voi löytyä nopeasti, mutta välillä etsiminen vie enemmän aikaa. Etsiessään oireiden aiheuttajia ruokavaliosta, kannattaa olla kärsivällinen. Syyn löytyminen ja sen seuraamukset, voivat näkyä vasta useamman kuukauden kuluttua, kun suolistomme on rauhoittunut ja oppinut uuden ruokavalion. Yleensä oireet helpottuvat muutamissa päivissä hieman, mutta pidemmällä aikavälillä ne parantuvat yleensä entisestään tai saattavat poistua kokonaan. Oireiden aiheuttajia voivat olla esimerkiksi viljat, maitotuotteet, lihatuotteet, sitrushedelmät ja lisäaineet. Alkoholi saattaa vaikeuttaa oireita välittömästi. Monen iho-ongelmat ”räjähtävät” käsiin alkoholijuomien nauttimisen jälkeen. Hyvien rasvojen käyttäminen ja veden juonti kosteuttavat ihoa sisäisesti. Nämä eivät usein auta yksinään, vaan iho tarvitsee myös ulkoista apua rasvauksen muodossa.

Ihosairauksien ja mielialan välillä on yhteys. Ihosairaudet vaikuttavat mielialaan ja mieliala niihin. Stressin tiedetään vaikeuttavan monia ihosairauksia ja stressi voi toimia myös ihosairauden aiheuttaja tai laukaisija. Yritä vähentää stressitekijöitä, jos koet olevasi stressaantunut. Joskus ulkopuolinen apu voi helpottaa oloa ja keskustelu esimerkiksi terapeutin kanssa, saattaa helpottaa taakkaa ja laukaista koko tilanteen.

Pitkään ihosairautta sairastaneet ihmiset saattavat olla herkempiä mielenterveysongelmille. Se on ymmärrettävää, sillä ihon kunto vaikuttaa hyvin moneen asiaan. Ihosairaudet voivat johtaa pitkille sairauslomille ja kotiin jääminen saattaa aiheuttaa yksinäisyyttä tai laukaista myös masennuksen. Sosiaalisten tilanteiden välttely ihon kunnon vuoksi ei ole lainkaan harvinaista etenkään silloin, kun ihottuma on näkyvillä alueilla kuten kasvoilla tai käsissä. Ihmisten tuijotus on todella kurjaa ja voi kuormittaa paljon. Myös sukupuolielämä voi olla haasteellista, joka vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin. Jos koet ihosairautesi vaikuttavan myös psyykkiseen hyvinvointiisi, ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin ja pyydä lähete terapiaan. Internetin ja sosiaalisen median vertaistukiryhmissä voit keskustella samoista ongelmista kärsivien kanssa, saada vertaistukea ja löytää myös uusia ystäviä.

Mikä voi olla ihosairaus?

Atooppinen ihottuma
Monen suomalaisen perussairauksiin kuuluva ihosairaus, jolla kuvataan kuivaa ja kutisevaa tai hilseilevää ihoa.
Atopiaan auttaa säännöllinen rasvaus. Joskus ruokavaliomuutoksesta on apua ihon kunnon paranemiseen.

Ekseema
Myös hyvin yleinen suomalaisten sairastama ihotauti. Ekseema tarkoittaa ihon pintaosien tulehdusta, joka pidempään jatkuessaan voi siirtyä ihon syvempiin osiin ja muuttua krooniseksi.
Ihon hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkein työkalu ekseeman hallintaan. Tärkeimpiä hoitomuotoja ovat ihon huolellinen puhdistus ja rasvaus. Moni on saanut ruokavaliosta suurta apua ekseeman hoidossa.

Urtikaria
Usein laaja-alainen ja kutiseva ihottuma, joka ilmaantuu yllättäen. Urtikarian syitä voivat olla allerginen reaktio tai infektion aiheuttama oire.
Allergialääkkeistä on usein apua, mutta laaja-alaisissa ja isoissa reaktioissa on syytä mennä lääkäriin, jotta voidaan poissulkea anafylaktinen reaktio.

Akne
Etenkin nuoria piinaava ihosairaus, jossa ihon talirauhanen tulehtuu ja aiheuttaa punoittavia finnejä iholle.
Parhaita hoitokeinoja ovat huolellinen ihon puhdistaminen ja kosteuttaminen. Lääkäriltä on saatavilla monipuolisesti erilaisia hoitokeinoja mikäli vaiva kehittyy arkea haittaavaksi.

Psoriasis
Immuunijärjestelmän häiriintymisen pohjalta syntyvä tulehdustauti, joka näkyy usein iho-oireina. Oireina voivat olla laaja-alaiset tai vain tietyille alueille sijoittuvat eriasteiset ihottumat.
Psoriasista epäiltäessä kannattaa aina hakeutua lääkärin vastaanotolle, jotta ongelman ydin saadaan kiinni ja löydetään oikea hoitomuoto. Ruokavaliolla on keskeinen merkitys psoriasiksen hoidossa.

Aurinkoihottuma/valoihottuma
Aurinkoihottuma piinaa usein alku kesästä, jolloin altistutaan ensimmäisiä kertoja auringonvalolle eli vahvalle UV-säteilylle. Pahimmat aurinkoihottuma alueet ovat usein kasvot, kaulan alue, rintakehä ja kädet. Oireina on punoitus, näppylät ja kurja kutiaminen, usein ihoa polttaa samaan tyyliin kuin olisi polttanut itsensä.
Liiallisen auringonvalon välttäminen on viisasta, etenkin jos on taipuvainen saamaan aurinkoihottuman. Ihoa kannattaa suojata vahvoilla aurinkorasvoilla ja kevyillä vaatteilla. Oireet helpottavat usein parissa päivässä, mutta ne uusiutuvat herkästi. Hoitona on rasvaus ja tarvittaessa voi käyttää myös kortisonivoidetta. Hakeudu lääkäriin, jos itsehoitotuotteet eivät riitä tai iholle ilmestyy vesikelloja.

Karvatupen tulehdus
Karvatupen ympärillä kehittyy tulehdus, joka voi näyttää esimerkiksi finniltä. Tulehdus voi mennä ohi itsestään. Tärkein hoitomuoto on hyvä hygienia, vaikka tauti ei itsessään johdu huonosta hygieniasta. Tässä taudissa karvatuppi tulehtuu ja tukkeutuu. Rikkoutunut karvatuppi tulehduttaa helposti myös sen ympärillä olevan ihon
Vaikeissa tulehdustilanteissa kannattaa hakeutua lääkäriin, mutta usein tulehdus rauhoittuu toistuvalla pesulla. Suihkuta tulehtunut alue puhtaaksi vedellä sekä pidä alue puhtaana ja kuivana. Tulehtuneelle ihoalueelle kannattaa antaa ilmakylpyjä, jos se on mahdollista.

Käsi-ihottumat
Käsien alueen ihottumat ovat yleisiä, inhottavia ja helposti kroonistuvia ihosairauksia. Taustalla on usein atooppinen ihottuma, ekseema tai psoriasis. Usein syynä ovat ulkoiset tekijät, mutta joskus syy tai taudin pahentaja voi löytyä ruokavaliosta.
Hyvä hygienia, rasvaus tarpeeksi rasvaisella rasvalla ja ulkoisten ärsykkeiden, esimerkiksi käsidesin välttäminen yleensä helpottavat oireita. Myös ruokavalion muutokset voivat auttaa. Ruokavalion karsiminen ja niin sanottu sisäinen voitelu (esim. lisäämällä öljyjä ravintoon) saattaa helpottaa. Käsien ihottumista kärsivät käyttävät usein runsaasti kortisonivoiteita oireiden helpottamiseen, mutta kortisoni ohentaa ihoa ja voi vain lisätä oireita jatkuvassa käytössä. Oireiden aiheuttajan etsiminen on kaikkein tärkein tekijä käsi-ihottumien hoitamisessa. Oireiden aiheuttajaa välttämällä tilanne voidaan saada hallintaan niin, että ihon kuntoa voidaan ylläpitää vain perusvoitein. Käsien ihottumien takia kannattaa hakeutua ajoissa lääkäriin, ettei ongelma kroonistu. 

Tässä on kirjoitettu vain murto-osasta ihosairauksia. Suuren osan kanssa pystyy elämään normaalia arkea, kun pitää oikeanlaisesta ihon hoidosta huolta. Mikäli et pärjää kotikeinoin iho-oireiden kanssa, mene lääkäriin ja keskustele hänen kanssaan erilaisista hoitomuodoista. Monien iho-oireiden pahentumisen taustalla on ruokavalio muutokset, kun sitä hieman muuttaa, niin voi saada helpostusta arkeen.


Miten ihosairauksia hoidetaan?

Ihosairauksia hoidetaan aina oireenmukaisesti. Eri ihosairauksille on erilaiset hoitomuodot. Joskus oikea hoito löytyy helposti, mutta välillä sen etsiminen vie aikaa. Toisinaan tilanne saattaa muuttua niin vaikeaksi, että se vaatii pitkän sairausloman tai tekee henkilön jopa työkyvyttömäksi. Hoidon tarkoitus on ennaltaehkäistä pitkiä sairauslomia ja työkyvyttömyyttä. Vaikeassa tilanteessa lääkärin apu voi estää työkyvyttömyyden.

Ihon rasvaus on usein ensisijainen hoitomuoto. Markkinoilla on runsaasti erilaisia tuotteita, joilla saavutetaan hyvä hoitovaste. Lääkerasvoja on tarkoitus käyttää vain lyhytaikaisesti, mutta tilanteen vaatiessa niitä voidaan käyttää pidempään. Tuotetta kannattaa vaihdella tasaisin väliajoin, ettei iho totu yhteen valmisteeseen.

Vaativimmissa tilanteissa käytetäänerilaisia lääkkeitä, mutta esimerkiksi allergialääkettä voit itse kokeilla pahimpaan kutinaan. Lääkäri voi määrätä tulehtuneeseen ihoon antibioottikuurin ja kortisonitabletteja. Näitä kuitenkin vältetään viimeiseen asti.

Luontaistuotteista voi olla hyötyä, tosin myös niistä on erilaisia kokemuksia. Esimerkiksi pihkavoiteesta jotkut ovat saaneet avun.

Suolakylvyt ja suolahuone ovat atoopikkojen kestosuosikkeja. Suolakääreitä voi tehdä itse mineraalisuolasta, vedestä ja sideharsosta. Suolahoidot myös kuivattavat ihoa, joten niiden jälkeen täytyy huolehtia ihon huolellisesta kosteutuksesta.

Jotkut saavat apua valohoidosta. Sillä on myös huonot puolensa, eikä se ole ensisijainen hoitomuoto. Valohoitoa tulee käyttää vain äärimmäisissä tilanteissa, koska se myös kuivattaa ihoa. Luonnon valohoitoa voi hyödyntää kesäisin, mutta älä unohda aurinkovoidetta.

Sinkkikääreistä ja sinkkisukista voi olla apua ihottumien hoitamisessa. Sinkkisukkiin tarvitaan lääkäriltä resepti, jonka saa usein pyydettäessä.

Joskus ihottumat alkavat nopeasti ja niiden syytä on vaikea löytää. Esimerkiksi allergia voi puhjeta missä tahansa iässä. Syitä etsitään usein kaikkialta muualta paitsi ruoasta, eikä moni edes huomaa reagoivansa ruoka-aineiden kautta. Eritoten aikuisten kohdalla tämä on ongelma, koska oireiden aiheuttajaa ei osata etsiä oikeasta paikasta. Eiväthän he ole aikaisemminkaan oireilleet ruokien kautta, miksi nytkään. Vasta oireiden pitkittyessä ja kroonistuttua, saatetaan alkaa uskoa ruokavalion osuuteen asiassa.

Yleensä oireet helpottavat parissa kolmessa päivässä oikean allergeenin löydyttyä. Allergeenit poistuvat kehosta kokonaan noin kahdessa viikossa. Suoliston palautuminen vie noin kuukauden, mutta sen kestoon vaikuttavat muut sairaudet, esimerkiksi keliakia. Niin kutsuttu ”pahis” eli sopimaton ruoka-aine, ei vaikuta  enää kuukauden kuluttua, vaan yleensä tilanne on rauhoittunut tässä ajassa. ”Pahiksia” voi olla useita, joten niiden etsiminen voi olla vaikeaa. Kaikkia oireita aiheuttavia allergioita ei näy allergiakokeissa, joten välttö-dieetti on usein ainoa keino löytää sopimattomat ainesosat.

Jos jonkin ruoka-aineen poistaminen helpottaa hieman, älä tuo sitä takaisin ruokavalioon ennen kuin olet saanut poistettua muut ”pahikset”. Voit tuoda ruoka-aineita takaisin ruokavalioon vähitellen, kun tilanne on rauhoittunut. Näin voit seurata eri ruoka-aineiden vaikutusta vointiisi. Allergiaoireilun alkaessa voi tuntua siltä, että lähes kaikki aiheuttaa oireita. On kuitenkin mahdollista, että ajan myötä voit tuoda joitain ruoka-aineita takaisin ruokavalioon. Silloin ruoka-aineet ovat vaikuttaneet vain samaan aikaan toisen ”pahiksen” kanssa tai aiheuttaneet oireita vain siitepölykautena ristiallergian vuoksi.

Liiallinen ruokavalion karsiminen, voi aiheuttaa muita oireita, joten ”välttö”-dieettiä kannattaa tehdä tarkkaan harkiten ja suunnitellusti. Kannattaa tukeutua ravintoterapeutin apuun, mikäli sinusta tuntuu, että ruoka-aineita alkaa karsiutumaan useita, etkä ole enää varma saatko kaikkia tarpeellisia ravintoaineita. Ravintoterapeutit pyrkivät löytämään vaihtoehtoisia ruoka-aineita ja ravinnonlähteitä, apua saatat saada myös vertaistukiryhmistä.

Hoitomuotoja ja -vaihtoehtoja on paljon, niistä tulee löytää itselleen ja omaan sairauteen sopiva. Mikäli jokin tuntuu huonolta, kannattaa se jättää pois, jottei ainakaan pahenna oireita. Kannattaa kuitenkin pitää mieli avoimena ja uskaltaa kokeilla erilaisia keinoja, koska joskus oikea hoitomuoto saattaa löytyä melkeinpä vahingossa. Vertaistukiryhmistä saa paljon apuja ja tukea, sekä myös ideoita erilaisten ihosairauksien hoitoon. Suosittelemme kuitenkin ensisijaisesti kääntymään ihotautilääkärin puoleen.


%d bloggaajaa tykkää tästä: