fbpx

Nuoren allergia

Alle olemme keränneet joitakin vertaistuen piirissä ilmeneviä asioita ja huomioita. Tutustu myös Käypä hoito-suosituksiin, osoitteessa www.kaypahoito.fi .

Asiantuntevan hoidon varmistamiseksi suosittelemme sinua ottamaan yhteyttä alan erikoislääkäriin etenkin, jos oireet ovat keskivaikeita tai vaikeita ja ne hankaloittavat arkea merkittävästi.

Joskus allergiaoireet voivat ilmestyä vatsanväänteinä, turvotuksena, ripulina tai ilmavaivoina. Jo pienikin altistuminen saattaa tehdä isot oireet.

Nuoren allergia

Yläasteikäiset lapset ovat tietoisia allergioistaan ja etenkin niistä, jotka voivat aiheuttaa anafylaktisen reaktion. He osaavat lääkitä itseään tarvittaessa, mutta silti aikuinen huolehtii siitä, että lääkkeet on saatavilla ja niitä muistetaan kantaa tarpeen mukaan mukana, sekä säilytetään oikein. EPIPEN on halpa ja helppo henkivakuutus, mutta väärin käytettynä vaarallinen. Joskus teini-ikäisen lapsen mielenkiinto voi olla muualla kuin omien allergioiden hoidossa, tästä syystä kannattaa nuoren kanssa käydä allergia-asioita aina aika ajoin läpi. Sekä pyytää nuorta kertomaan ystävilleen hengenvaarallisista allergioista, jotta he osaavat tarpeen tullen toimia oikein.

Lapsena sairastetut allergiat helpottavat usein iän myötä, mutta joskus ne voivat jäädä loppuelämän riesaksi etenkin silloin, kun allergiat ovat alkaneet teini-iässä. Joitain allergioita voidaan hoitaa siedätyshoidolla, josta kannattaa ottaa selvää ja aloittaa hoito heti lääkäreiden suostuessa siihen.

Nuoren ja nuoren aikuisen elämään allergiat saattavat vaikuttaa suurestikin. Esimerkiksi allergioista johtuva ihon huono kunto, voi vetää mielen apeaksi. Nuorta tulisikin muistuttaa siitä, ettei allergiat tai niistä johtuvat oireet, tee hänestä huonompaa ihmistä, esimerkiksi vaikuta tuleviin työmahdollisuuksiin vaikka työnkuvaa täytyy välillä punnita, sen sopivuuden osalta.

Maailma on avoin kaikille, jokainen löytää itselleen hyvän puolison, koulu- tai työpaikan oireista huolimatta. Mikäli tuntuu, että mieli vetää apeaksi, on olemassa paljon vertaistukiryhmiä ja erilaisia tapahtumia, missä voi tavata muita allergioista kärsiviä sekä oireilevia. Näin ollen ei tunne oloaan yksinäiseksi oireiden kanssa, joka auttaa usein hyväksymään oireet. Vertaistuki on tärkeää myös nuorellekin ja sillä ennalta ehkäistään syrjäytymistä.

Nuorta kannattaa myös kannustaa pysymään erossa tupakasta, huumeista ja alkoholista, niiden tiedetään pahentavan oireita. Esimerkiksi alkoholi tekee allergeeneista ns. voimakkaampia ja alkoholin alaisuudessa erinäiset allergiat voivat esiintyä pahempina, laukaista jopa anafylaktisen reaktion. Tästä syystä allergiasta kärsivän nuoren kannattaa tehdä ensimmäiset alkoholikokeilunsa valvonnan alaisuudessa, jottei vahinkoa pääse käymään. Erilaiset alkoholijuomat saattavat laukaista allergiaa eri tavoin, joten tämä kannattaa pitää mielessä.


%d bloggaajaa tykkää tästä: