fbpx

Nuoren ihosairaudet

Alle olemme keränneet joitakin vertaistuen piirissä ilmeneviä asioita ja huomioita. Tutustu myös Käypä hoito-suosituksiin, osoitteessa www.kaypahoito.fi .

Asiantuntevan hoidon varmistamiseksi suosittelemme sinua ottamaan yhteyttä alan erikoislääkäriin etenkin, jos oireet ovat keskivaikeita tai vaikeita ja ne hankaloittavat arkea merkittävästi.

Ihonhoidon tärkein asia on pitää iho puhtaana ja rasvata sitä. Mikäli jotkin ruoka-aineet tai ulkoiset tekijät vaikuttavat ihon kuntoon tai hyvinvointiin, tulee niitä vältellä.

Nuoren ihosairaudet

Yläkouluikäisen lapsen iho-oireet ovat yleensä jo helpottaneet, mutta ihonhoito on edelleen yhtä tärkeää kuin nuorella lapsella. Yläkouluikäisen lapsen kanssa kannattaa puhua iho-oireista, etenkin jos ne ovat näkyvällä paikalla. Ihon kunto saattaa aiheuttaa kiusaamista ja siihen tulee puuttua heti. Nuoret eivät välttämättä ymmärrä iho-oireita tai sitä, että ne eivät tartu tai määritä ihmistä.

Nuorten iho-oireiden taustalla voi olla ruokavalion ja sukurasitteen lisäksi myös ulkoiset tekijät, joita voivat olla esimerkiksi lemmikkieläimet, homeet ja pölypunkit. Syyt täytyy löytää ja poistaa, että vältyttäisiin turhilta oireilta ja rasvauksilta.

Teinin iho-ongelmat vaikuttavat usein teinin itsetuntoon ja vaikeuttavat sosiaalisia tilanteita. Ne saavat saada nuoren jäämään ”neljän seinän sisälle” ja välttelemään sosiaalisia tilanteita. Nuoresta voi tulla arka ja sulkeutunut, vaikka hänellä olisikin halua tehdä nuorille ominaisia asioita. Suosittelemme käyntiä ihotautilääkärillä, jotta nuori saa avun ongelmaansa heti, eikä ihon kunto vaikuta liikaa herkän kehittyvän nuoren ajatuksiin ja mielentilaan. Aknen ja puberteetin aiheuttamiin iho-ongelmiin on olemassa helppoja ja hyviä hoitokeinoja. Lisäksi nuorta voi lohduttaa sillä, että ongelmat vähenevät iän myötä ja korostaa itsehoidon eli puhdistuksen ja kosteuttamisen merkitystä.

Alkoholi ja tupakka heikentävät ihon hyvinvointia tutkitusti. Alkoholin ja tupakan vaaroista kannattaa siis kertoa myös ihonhoidon näkökulmasta.

Meikit kuuluvat monen nuoren elämään. Kiinnitä huomiota meikkeihin ja muihin ihonhoitotuotteisiin sekä selvitä etenkin niiden alkuperä. Auta nuorta etsimään korvaava kosmetiikkatuote, jos jokin tuote lisää iho-oireita. Opeta nuorelle myös huolellinen ihonpuhdistus ja kosteutus. Näin nuori oppii pitämään ihostaan huolta aikuisuutta kohti mentäessä.

Vanhempien tulee tukea hyvää ihonhoitoa ja pyrkiä auttamaan lasta oireettomaksi, jotta nuori saa mahdollisimman hyvät eväät itsehoidon ylläpitoon. Hyvä ihonhoito kantaa hyvin pitkälle tulevaisuuteen ja auttaa nuorta selviämään koulu- sekä työelämässä. Myös nuoren ihosairaus voi kroonistua vaikeaksi, niin ettei hän pysty esimerkiksi suoriutumaan joistakin työtehtävistä, tästä syystä varhainen ihon hoidon huolehtiminen on tärkeä panostus tulevaisuuteen.


%d bloggaajaa tykkää tästä: